tiistai 25. elokuuta 2015

Enemmän kuin koulu

Meillä Asikkalassa käy silloin tällöin vierailijoita ihmettelemässä sitä, miten tiimioppiminen oikein toimii toisella asteella. Mielellämme sitä esittelemmekin. On hienoa olla itse mukana tällaisessa, vaikka tiimioppimiskokeilusta onkin kasvanut melkein elävä organismi, jolla on oma tahtonsa ja omat lakinsa. Vaikea selittää, helppo elää. Yritän kuitenkin sitä selittämistäkin.

No mitä meillä sitten oikein tehdään? 

No täällä tehdään sitä mikä kiinnostaa. Melotaan, vaelletaan, kalastetaan, kokkaillaan eräruokia, ratsastetaan, veneillään, ohjataan lapsia, lauletaan vanhuksille, paiskitaan töitä koiravaljakkofirmassa.

No ei kai nyt sentään mitä tahansa voi tehdä?

Koulun puitteissa ja yhteisellä ajalla ei voikaan. Kalusto, taloudelliset resurssit ja muun tiimin toiveet sekä valmentajien osaaminen asettavat rajoja. Ei meillä ole formularataa tai ompelimoa. Meillä on kuitenkin herännyt jonkinlainen yhteisöllinen kaikkivoipaisuuden tunne. Jos koulu ei järjestä koskimelontaretkeä, sen voi järjestää itse, oppilaat yhdessä. Koulu tukee mahdollisuuksiensa puitteissa, esim. kyytiapua järjestämällä. Osallistumismaksuja näistä hommista voidaan periä, halukkaat maksavat ne itse. Näin menetellen voi oikeasti tehdä melkeinpä mitä tahansa.

ÄxönKlubin vetäjä järjestää koskimelontaretkeä FB-ryhmässä

Tämä on valtava oivallus: me voimme itse ja yhdessä järjestää ne asiat, joita haluamme kokea. Paitsi että se avaa huimat mahdollisuudet oman osaamisen monipuolistamiselle, samalla järjestäjät oppivat - no, sitä järjestämistä. Syntyy kontakteja ja verkostoja ja taitoa asioida erilaisten tahojen kanssa.


No mutta ei kai nyt sentään milloin haluaa?

Toista vuottaan opiskelevat luonto-ohjaajat oppivat täysin tiimioppimisen keinoin. Heidän perustamansa NY-yritys markkinoi ja toteuttaa ohjelmapalveluita ja maastoruokailuja oikeille asiakasryhmille. Keikkojen lisäksi viikkoaikatauluun kuuluu kahdet valmentajan ohjaamat treenit viikossa. Treenien ja keikkojen lisäksi tiimi täyttää oman kalenterinsa itse, haluamallaan tavalla.

Oppimisklubien vetäjät järjestävät klubin teemaan liittyvää toimintaa klubilaisten toiveiden sekä omien aikataulujensa mukaisesti. Esimerkiksi kalastusklubin vetäjä voi kysellä FB-ryhmässä porukan kiinnostusta tiettyyn kohteeseen lähtemiseen. Myös kuka tahansa muu voi ehdottaa retkeä ja kerätä porukan kasaan. Klubien toiminnalle on pyritty varaamaan tilaa lukujärjestykseen, mutta täydellisesti systeemi ei vielä toimi. Joskus klubien kiinnostavat tilaisuudet sattuvat jonkin ryhmän opetuksen kanssa päällekkäin. Saako silloin mennä mukaan? Usein saa. Etenkin, jos se tilaisuus on opiskelijan oman henkilökohtaisen oppimissuunnitelman ja opintopolun kannalta tärkeä. Esimerkiksi erityisryhmien ohjaamisesta kiinnostuneiden Erkkaklubi osallistui kansainväliseen erityisryhmien liikunnan ohjaamista käsitelleeseen seminaariin - tuli poissaoloja tunneilta, mutta tärkeää osaamista.

Kalastusklubilainen ehdottaa retkikohdetta
Jos opiskelijat "vapautetaan" lukujärjestyksen kahleista, otetaan tietysti sellainen riski, että joku asia jää kokonaan väliin tai oppimatta. Osa tällaisista asioista on mahdollista ottaa itsenäisesti haltuun, joidenkin asioiden kohdalla se on vaikeampaa. Tutkinnon perusteen tarkka lukeminen helpottaa opettaja-valmentajan angstia tässä asiassa. Jos joku ei pääse mukaan opettelemaan lumikenkäilyä, koska lähti mielummin talviverkoille, jäikö puuttumaan jokin välttämätön palanen tulevan luonto-ohjaajan osaamisesta? Mielestäni ei - tämän oppijan osaamispalapeliin tuli vain erilainen kuva kuin toisilla. Luontoaktiviteetti se on verkkokalastuskin, jollekin olennaisempi kuin se lumikenkäily.

Sattui silmiin teemaan sopiva twiittisitaatti
Jotta oppijoille ei jäisi olennaisia aukkoja sivistykseen, meidän on luotava oppimisympäristö, jossa sitä oppia on tarjolla usein, runsaasti ja eri tavoin tarjoiltuna. Mikään asia ei saa osua kohdalle vain kerran opiskeluaikana, vaan se on oltava mahdollista kohdata uudestaan jossain toisessa asiayhteydessä. Jos et ollut paikalla kun opeteltiin tekemään turvallisuussuunnitelmia, voit oppia sen vaikka lähtiessäsi aputyövoimaksi osuuskuntalaisten keikalle. Tai loikkaat seuraavana vuonna ykkösten oppitunneille kertaamaan asian. Tai hyödynnät meille kertyneitä nettimateriaaleja.

Ensimmäisen vuoden opiskelijoilla on ihan semiperinteinen lukujärjestys. Heille järjestetään opetusta tiettyyn aikaan tietyissä tiloissa tietyn opettajan toimesta. Sen ohella hekin saavat alusta lähtien tulla mukaan esim. klubien toimintaan ja avuksi asiakaskeikoille, oppimaan juuri sitä, mikä heitä kiinnostaa. Hypätä kiihdytyskaistalle, jos on itsellä sellainen sopiva hetki ja mielentila.

Kai siinä nyt joku raja on, keitä sinne saa osallistua?

No.. ei oikeastaan. Tiimioppimisen tulon myötä kaikenlaiset rajat ovat yleensäkin hämärtyneet. Ja meistä se on hyvä niin. Kolmannen vuosikurssin opiskelija voi hyvin tulla ykkösten ekalle retkelle, eri roolissa tosin kuin silloin itse perusasioita opetellessaan. Jo valmistunut opiskelija tulee huvin vuoksi mukaan melomaan tai hänet palkataan osuuskunnan keikalle työvoimaksi. Jonkun äiti tulee mukaan kirkkovenevaellukselle. Asuntolaohjaaja tulee opettelemaan suunnistustaitoja oppijoiden rinnalle. Eräklubin Facebook -ryhmään tulee jäseneksi joku, jota kukaan meistä ei entuudestaan tunne.

Oppi ja osaaminen eivät ole apteekkitavaraa emmekä me farmaseutteja. Niihin ei tarvita edes opetushallituksen "lääkemääräyksiä". Oppia on vapaasti saatavilla kaikkialla, kunhan on halu oppia ja kekseliäs mieli. Oppiminen on sekä hauskaa että tehokasta porukassa, eikä sitä porukkaa ole mitään mieltä rajata pelkästään meillä opiskelijoina kirjoilla oleviin ja opetushenkilöstöön.


Päijänne-Jamboree -oppimistapahtuman osallistuja (ei koulun
opiskelija) jakaa kokemuksiaan Facebookissa retken jälkeen
Toisilta oppii, monelta oppii enemmän kuin yhdeltä. Kokonaan ulkopuolisten tyyppien tai eri alojen opiskelijoiden ja opettajien kohtaamisissa syntyy kiinnostavia ajatuksia ja tapoja soveltaa omaa osaamista. Luonto-ohjaajien kohdalla asiassa on vielä se lisäbonus, että vaikka uudella tuttavuudella ei olisi muuta opetettavaa luonto-ohjaajalle, aina voi kuitenkin saada kokemusta erilaisten ihmisten ohjaamisesta. Siksi voi olla perusteltua ottaa vaikkapa vaelluksille mukaan vähän vaeltaneita.

Miten teillä on rahaa maksella kaiken maailman kadunmiesten vaelluksia?

Emme me niitä maksakaan. Ihan samalla tavalla ammatillisen koulutuksen rahoitusmuutokset ovat meiltäkin resursseja haukanneet.

Hyvin suuri osa oppimistilanteista on sellaisia, ettei ylimääräisten osallistujien (esim. toisten alojen opiskelijat) mukaan tulosta synny mitään lisäkustannuksia. Yöretkelle mahtuu kyllä mukaan, jos autossa on tilaa. Bensakulut peritään, jos ei ole koulussa kirjoilla. Jos opiskelija tuo kaverinsa mukaan melontaretkelle, tältä peritään vuokra kalustosta ja omat vakuutukset pitää olla. Ohjatulle vaellusretkelle tulijalta voidaan periä osallistumismaksu, jos hänestä aiheutuu paljon lisätöitä järjestäjille. Sosiaalisessa mediassa tapahtuva tiedon ja kokemusten jakaminen on täysin ilmaista.

Vallankumouksellista on mielestäni se, että oppijat ovat valmiita laittamaan omiakin rahojaan kiinni osaamisensa kehittämiseen. Olemme muutamana vuonna järjestäneet melonnasta ja köysitoiminnasta syventäviä valinnaiskursseja, joista on peritty osallistujilta maksu. Kurssit on aina saatu toteutettua. Aiemmin jouduimme usein lyttäämään oppijoiden toiveet lajikokeiluista ja tutustumisretkistä raha- ja aikapulan vuoksi. Nyt niitä on yhtenään, kun itse järjestävät ja itse hankkivat rahat. Myös NY-yritykset ja pedagoginen osuuskunta Taidottaja tarjoavat mahdollisuuden hankkia rahaa oman osaamisen kasvattamiseen.

Minua ei tarvitse kauan puhua ympäri, jos asiaan liittyy melonta

Ja kyllä tässä itsekin tempautuu mukaan oppimisen iloon. On ihanaa, että itsekin voi kehittyä ammatillisesti ja muutenkin. Palasin tänään parin päivän melontaretkeltä ihanien oppijoiden kanssa. Palkkaa taidan saada 11 opetustunnilta, jos lukujärjestyksestä katsotaan. Aikaa kului maanantain aamukahdeksasta tiistain puoli neljään iltapäivällä. Toki valmistelut siihen päälle. Silti halusin retken järjestää, palkasta viis, minulla oli niin hauskaa, että olisin voinut vaikka maksaa siitä itse. Opin paljon melontaretken toteuttamisesta ja sain harjoitella eskimokäännöksen opettamista, joka minua tällä hetkellä kiehtoo tosi paljon. Ihanaa seistä maanantai-iltana tunti järvessä kääntelemässä kajakilla kaatuneita takaisin pystyyn. Hienoa saada vielä lähteä myöhemmin pariksi tunniksi ohjaamaan hämärämelontaa parin innostuneen kanssa. Perustin äskettäin jopa melontaklubin, jonka puitteissa aion viedä oppijoita ja muita ihania melomaan vapaa-ajallanikin.

Lisäksi tämä oppimisen into on tuonut opettajien/valmentajien tueksi ison lauman taitavia apuohjaajia. Meillä on hyvä osaamisen jakamisen henki ja kulttuuri. Myös jo valmistuneet luonto-ohjaajat tarjoutuvat tuoreille tulokkaille esim. suunnistusretkiseuraksi (vai hetkinen, oliko se siksi että seuraa pyyteli nuori nainen :) ). Oppimistapahtumiin ja retkille lähtee usein mukaan taitavia tyyppejä ohjaamista harjoittelemaan. Taas yksi hämärtynyt raja: kuka tässä lopulta on opettaja ja kuka oppilas?

Mitenkäs oppilaitos tähän kaikkeen taipuu?

Taipuu kuin kiinalainen naisvoimistelija. Joka ei välttämättä täysin tiedosta olevansa kiinalainen naisvoimistelija. Olemme saaneet paljon tukea ja kannustusta ja luvan kehittää rohkeasti tällaista toimintatapaa. Lähiesimiehemme koettaa ymmärtää, miten toimimme ja saada sen käännetyksi konsernin kielelle ja riittävän selkeiksi luvuiksi, esim. resurssoinnin osalta.

Monet asiat ovat toki keskeneräisiä. Ja epäselviä. Vaikeitakin. On asioita, joiden eteen pitää vielä tehdä paljon töitä. Esimerkiksi oppijan ohjaamisen prosessi. Toivon sydämestäni, että selviämme sen suunnittelusta ilman prosessikaaviota. Kuitenkin ohjaamisen on oltava jatkuvaa, intensiivistä ja siihen tarvitaan työkaluja. Esimerkiksi työkalu osaamisen tavoitteiden asettamiseen ja niitä kohti pyrkimisen seurantaan. Kuin opintokortti, mutta yksilöllinen, merkityksellinen ja oppijan vahvuuksia tukeva. Ei jotenkin tunnu hyvältä kiirehtiä niiden rakentamisessa. Tulee viisaampia, kun odottaa ja katsoo, millaista tukea nämä oppimispolut täällä tarvitsevatkaan.

Mutta ettehän te voi yhtään tietää, mitä ne osaavat kun valmistuvat?

Voidaanpas. Ammatillisessa peruskoulutuksessa osaaminen arvioidaan ammattiosaamisen näytöillä. Ja ne ovat meillä ihan täsmälleen samoista tutkinnon osista kuin muuallakin. Ja niissä oppijoita arvoidaan juuri niillä kriteereillä, jotka tutkinnon perusteissa on asetettu. Valmistuvien osaamiselle voidaan lätkäistä hyvällä omallatunnolla viralliset leimat ja nimmarit. Mutta väitän, että meiltä valmistuu persoonallisia, osaamisensa ja vahvuutensa tuntevia, motivoituneita, tiimityöskentelyn hallitsevia ja työtään ymmärtäviä luonto-ohjaajia.

Koulutuskeskus Salpaus - enemmän kuin koulu. Seison väkevästi tämän uuden sloganimme takana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti